Onko mukavuusaluesi todellisuudessa vankilasi?

Mitä haluaisit tehdä juuri nyt? 

Vaihtaa alaa? Muuttaa toiseen kaupunkiin? Katkaista sellaiset ihmissuhteet, jotka tuottavat enemmän mielipahaa kuin hyvää? 

Miksi et tee sitä? 

Koska ei ole aikaa? Koska et halua tehdä väärää päätöstä? Koska et halua aiheuttaa draamaa? 

Olet jumissa mukavuusalueellasi. Ja mukavuusalue ei tarkoita sitä, mitä luulet. 

Moni kuvittelee, että mukavuusalue tarkoittaa onnellisuutta, rentoutumista ja hyvää oloa. Oikeasti se voi tehdä ihmisestä onnettoman, ja silti tuntua turvallisemmalta kuin mikään muu vaihtoehto. Se on se ongelma. Se on se vankila, joka pitää sinut jumissa.

Et tunne itseäsi vangituksi. Jos tuntisit, olisit jo etsimässä ovea. Mutta sen sijaan tunnet itsesi järkeväksi. Realistiseksi. Sellaiseksi, joka osaa odottaa oikeaa hetkeä. 

Mutta todellisuudessa elät rajojen sisällä. Rajojen, jotka olet itse asettanut. 

Mukavuusalue ei ole laiskuutta tai tyytyväisyyttä. Se on tila, jossa seuraava askel on aina jo tiedossa. Ja niin kauan kuin valitset sen, pysyt siinä elämässä, jota elät juuri nyt,
sama se onko se sitä, mitä haluat vai ei.

Miksi mukavuusalue tuntuu turvallisemmalta kuin unelma

Aivosi eivät osaa erottaa toisistaan oikeaa vaaraa ja jotain mikä on vain tuntematonta. Molemmat laukaisevat saman hälytyksen. Mukavuusalue ei ole houkutteleva siksi, että siellä tapahtuisi jotain hyvää. Se on houkutteleva siksi, että siellä pystyt ennustamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja ennustettavuus on aivoillesi sama asia kuin turvallisuus. Se on opittu tapa. Hermoyhteys, jota on käytetty, eli vahvistettu, niin monta kertaa, että aivot pitävät sitä oletuksena. 

Unelma, jota et ole vielä aloittanut, on aivojesi näkökulmasta täynnä tuntematonta. Ei siis ihme, että se hetki, jolloin aiot ottaa ensimmäisen askeleen, tuntuu pahemmalta kuin jääminen siihen vanhaan mistä haluaisit päästä eroon.

Mukavuusalue ei ole paikka, se on opittu reitti

Moni ajattelee mukavuusaluetta luonteenpiirteenä: joku vain on rohkeampi, joku toinen varovaisempi. Todellisuudessa kyse on hermoradasta, jota olet vahvistanut jokaisella kerralla, kun olet valinnut tutun tuntemattoman sijaan. Rata ei ole pysyvä. Se on vain se, mitä on toistettu useimmin.

Hyvä uutinen on se, että aivosi pystyvät muuttumaan. Ne muovautuvat jatkuvasti sen mukaan, mitä toistat. Tätä kutsutaan neuroplastisuudeksi, ja se tarkoittaa, että aiemmin luomiasi rajoja voidaan siirtää ja muokata.

Tuttu reitti kulkee automaattiohjauksella. Ja koska aivosi kuluttavat noin 20 % koko kehosi energiasta (vaikka ne ovat vain murto-osan painostasi), ne valitsevat aina halvimman reitin. Ei parasta, vaan halvimman. Uusi reitti vaatii enemmän energiaa, koska sitä ei ole vielä opittu. Tämä tarkoittaa myös sitä, että uutta rataa ei rakenneta kertomalla itselleen, että nyt olen rohkea. Se rakennetaan teoilla, jotka ovat riittävän pieniä tapahtuakseen oikeasti, mutta riittävän epämukavia jättääkseen jäljen.

Sinun ei tarvitse hypätä suoraan syvään päätyyn todistaaksesi itsellesi jotain. Yksi iso harppaus jää usein tekemättä juuri siksi, että se on liian suuri kerralla käsiteltäväksi. Uusi tapa syntyy pienistä, toistuvista teoista: yhdestä omasta mielipiteestä, yhdestä lähetetystä viestistä, yhdestä konkreettisesta asiasta, jonka myötä aivosi oppivat, että uudet asiat ovat turvallisia.

Mukavuusalue, oppimisalue ja paniikkialue

Voit ajatella aivojasi tieverkostona. Jokainen askel, jonka otat, sijoittuu johonkin kolmesta alueesta, ja aivosi toimivat jokaisella niistä eri tavalla.

Mukavuusalue: Reitit ovat kuin asfaltoitu moottoritie: valmiiksi vahvistettu, leveä ja suora, ajettu tuhansia kertoja ja aivosi kuluttavat mahdollisimman vähän energiaa. Kortisolitaso eli stressihormonin määrä pysyy matalana. Mutta mikään ei myöskään muutu. Ilman uutta ärsykettä hermoverkko ei vahvistu eikä muokkaudu. 

Oppimisalue: Tämä on kuin vasta raivattava polku viidakossa. Hidas ja työläs. Tehtävä vaatii huomiota ja ponnistelua, koska reittiä ei ole vielä opittu. Juuri tämä ponnistelu vapauttaa dopamiinia ja asetyylikoliinia, jotka merkitsevät aivoille, mitkä hermoverkot kannattaa vahvistaa. Oppiminen ei tapahdu mukavuusalueella. Se tapahtuu täällä.

Paniikkialue: Tämä on kuin tie, jonka silta on sortunut. Eteneminen pysähtyy kokonaan. Jos harppaus on liian suuri kerralla, stressitaso nousee niin korkeaksi, että se lamaannuttaa ne aivojen alueet, jotka tarvitset oppimiseen ja päätöksentekoon. Silloin mikään ei vahvistu, koska aivot yrittävät vain selviytyä.

Rajan siirtäminen ei siis tarkoita hyppäämistä suoraan mukavuusalueelta paniikkialueelle. Se tarkoittaa yhden askeleen ottamista oppimisalueelle ja siellä pysymistä riittävän kauan, että aivot ehtivät tottua. 

Mukavuusalueen venyttäminen neuroplastisuuden näkökulmasta

Kun siirryt oppimisalueelle toistuvasti epämukavuudesta huolimatta, aivoissasi tapahtuu kolme konkreettista muutosta. 

Uudet yhteydet vahvistuvat. Toistuva harjoittelu vahvistaa synapseja ja lisää myeliiniä hermosolujen ympärille, mikä nopeuttaa signaalin kulkua. Se on sama ilmiö kuin viidakkopolun muuttuminen moottoritieksi: mitä useammin kuljet, sitä leveämmäksi ja nopeammaksi se tulee.

Uusi normaali muodostuu. Kun uutta reittiä toistetaan riittävän monta kertaa, siitä tulee aivoille yhtä tuttu kuin vanha reitti oli. Se, mikä tuntui rajalta viikko sitten, ei enää ole raja vaan osa mukavuusaluettasi. 

Aivojen kyky joustaa kasvaa. Jokainen kerta, kun ylität rajan, harjoitat taitoa: kykyä siirtyä tuntemattomaan ilman, että koko järjestelmäsi menee lukkoon. Tämä taito siirtyy myös muille elämänalueille eikä vain siihen yhteen tilanteeseen, jota olet harjoitellut.

Rohkeus ei ole pelon puuttumista

Et tarvitse hetkeä, jolloin pelko katoaa kokonaan ennen kuin toimit. Sellaista hetkeä ei tule, koska aivosi tuottavat saman hälytyksen jokaisen uuden asian edessä riippumatta siitä, kuinka monta kertaa olet jo selvinnyt vastaavasta. Tarvitset vain yhden teon, joka tapahtuu pelosta huolimatta. Se teko on se, joka piirtää ensimmäisen viivan uudelle radalle.

Raja ei katoa sillä, että päätät olla rohkeampi. Se tulee näkyväksi vasta silloin, kun teet jotain, mitä raja ei odottanut. Sanot mielipiteesi ilman, että pehmennät sitä muiden takia. Lähetät viestin, jonka olet kirjoittanut ja poistanut monta kertaa. Teet ensimmäisen konkreettisen liikkeen asiassa, jota olet lykännyt. Raja ei poistu kokonaan, mutta huomaat ensimmäistä kertaa, että vaikka se on olemassa, pystyt astumaan sen yli. Vankila ei ollutkaan lukittu. Ovi oli koko ajan auki, et vain ollut kokeillut sitä. 

Skrollaaminen vankilana

Skrollaaminen on täydellinen esimerkki mukavuusalueesta, joka toimii vankilanasi. Se on aivojesi halvin mahdollinen reitti: ei vaadi ponnistelua, ei keskittymistä, ei ajattelua. Joka kerta, kun täytät tyhjän hetken skrollaamalla, valitset saman tutun reitin sen sijaan, että antaisit itsellesi tilaisuuden astua oppimisalueelle. Koska oppimisalue, tyhjyys, hiljaisuus ja omat ajatukset tuntuvat epämukavilta. Mutta skrollaamalla et rakenna rohkeutta seurata omia unelmiasi. Katsot vain vierestä, kun muut toteuttavat niitä.

Näytönsäästäjä: irti skrollaamisesta -työkirja katkaisee tämän kierteen konkreettisesti. Irti skrollaamisesta ei tarkoita, että sinun pitäisi lopettaa puhelimen käyttö kokonaan. Se tarkoittaa, että annat itsellesi edes muutaman minuutin päivässä, jolloin aivosi tekevät jotain muuta kuin sitä, mikä on helpointa. Sitä, mikä vie sinulta rohkeuden seurata omia unelmiasi.

Tilaa oma kappaleesi täältä: Näytönsäästäjä: irti skrollaamisesta -työkirja